Paavin eroilmoitus, sinänsä harvinainen joskaan ei aivan ainutkertainen käänne katolisen kirkon historiassa, kirvotti kaikenlaista höhöttelyä suomalaisessa keskustelussa. Kaikkihan tietävät että katoliset papit raiskaavat pikkupoikia ja paavi kieltää nälkämaan neekereitä käyttämästä varmuuskumia. Muiden uskontojen rituaalit näyttävät mahdottoman hassuilta, mutta jos kirkollisveroilla rahoitetaan homojen eheytysseminaareja, no, se nyt on ollut korkeintaan huolimattomuutta. Ja Suvivirsi.
Suuri suomalainen ajattelija Jari Sarasvuo osoitti omaperäisyyttään ja siviilirohkeuttaan haukkumalla katolisen kirkon maailman suurimmaksi pahantekijäksi. Oman kouluaikaisen kokemukseni mukaan tuollaisen latteuden voisi heittää jopa tunnustuksellisella luterilaisella ussantunnilla ja saada siitä kympin. Lukion ussanmaikka kiitteli myös esitelmistä joiden lähdemateriaalina käytettiin USA:ssa vaihto-oppilaana olleen opiskelijan sieltä suoraan tuomaa abortinvastustusmateriaalia sekä ajatolla Khomeinin aivopieruista koostettua sensaationhakuista kirjaa. Erosin kirkosta 18 vuoden ja yhden päivän ikäisenä, mutta en voinut vaihtaa elämänkatsomustietoon kesken lukuvuotta.
Katolinen kirkko tekee hyvää, pahaa sekä suurimmaksi osaksi aivan yhdentekeviä asioita, aivan kuten muutkin partasuut imaamit, ja henkilökohtaisesti olen päättänyt sietää niitä kaikkia kunhan eivät mulle tuu. Tietenkin toivon että kirkon ja valtion, uskonnollisen vakaumuksen ja siviilioikeuden välillä pidettäisiin riittävän suurta hajurakoa.
Minulle on muuten herttaisen yhdentekevää onko seuraava paavi musta, valkoinen vai sininen kuin porkkana, onko hän vanhoillinen vai edistysmielinen. Kun näen televisiossa vilauksenkin paavillisesta zucchettosta, vaihdan kanavaa. Italian kanavilla se on melko tavallista.
